Työ ja turva

Tehdään työnteosta kannattavaa

Ilman korkeaa työllisyysastetta verotulot eivät riitä julkisten palveluiden rahoittamiseen. Leikkaukset ja verojen korotukset tuovat vain lyhytaikaista helpotusta tilanteeseen, mutta kostautuvat pitkässä juoksussa.

Hyvinvointivaltion ylläpitäminen vaatii jokaisen kykenevän työpanosta. Työnteon kannustimia on parannettava, jotta mahdollisimman moni on rahoittamassa järjestelmää. Sosiaaliturvaa on muutettava siten, että se kannustaa lisätulojen hankkimiseen, eikä rankaise ahkeruudesta. Työllistämisen esteitä on purettava, jotta työnantajilla on mahdollisuus palkata tarpeita vastaavaa työvoimaa.

1. Helpotetaan työn ja turvan yhteensovittamista

Pätkätyöläisellä tulee toisinaan katkoja toimeentulon saantiin. Työttömyysturvan saanti työjakson päättymisen jälkeen saattaa vaatia työttömyysturvaselvittelyä. Jos työttömyysturvaoikeus tämän seurauksena evätään niin henkilön on haettava toimeentulotukea.

Sosiaaliturvajärjestelmän pohjaksi on luotava vastikkeeton vähimmäisetuus. Etuuden maksu voidaan toteuttaaa reaaliaikaista tulorekisteriä hyödyntävän negatiivisen tuloveron kautta. Tällöin tulojen laskiessa tietyn rajan alle, veronmaksu valtiolle päätyy ja maksajasta tuleekin etuuden saaja. Negatiivinen tulovero korvaisi nykyisen toimeentulotuen perusosan.

Vastikkeettoman etuuden on kuitenkin oltava riittävän pieni, jottei se passivoisi etuuden saajaa. Tätä voidaan täydentää vastikkeellisilla ja tarveharkintaisella etuuksilla, kuten työnhakijan aktiivisuuteen perustuvalla työttömyysetuudella.

2. Lisätään työnteon kannattavuutta

Nykyinen turvajärjestelmä ei joissain tapauksissa kannusta työntekoon. Sosiaalietuudet saattavat leikkautua pois lähes tasatahtia kasvavien tulojen kanssa. Tällöin puhutaan kannustinloukusta eli tilanteesta, missä lisätulojen hankkiminen ei kannata. Tämä voi vastata tilannetta, missä henkilön lisätuloja verotetaan yli 80 prosentin veroasteella.

Työttömyysetuuden 300 euron suojaosaa on kasvatettava, jotta etuuden päälle voi tienata nykyistä enemmän ilman, että etuutta leikataan. Jos toimeentulotuki halutaan säilyttää nykymuodossaan, siihen tulee sisällyttää samansuuruinen suojaosa. Työstä on tehtävä kannattavampaa työn verotusta laskemalla, mistä lisää Vapaa yrittäjyys -teemaosiossa.

Lisäksi julkisten palvelumaksujen tulosidonnaisuutta on vähennettävä. Tämä koskee erityisesti päivähoitomaksuja, jotka nykyisellään nousevat tulojen kasvaessa. On järkevää tarjota julkisia palveluita kaikille samoin ehdoin, mieluiten ilmaiseksi, jos se suinkin on mahdollista.

3. Madalletaan työllistämiskynnystä

Työllistymistä ei tapahdu ellei se ole kannattavaa sekä työntekijälle että työnantajalle. Työnantaja maksaa palkan lisäksi myös lakisääteisiä palkan sivukuluja, kuten sosiaaliturvamaksuja. Myöskään työntekijän osaaminen ei aina vastaa työehtosopimusten mukaisia vähimmäispalkkoja.

Palkan sivukuluja on karsittava, jotta niistä ei muodostuisi liian suurta rasitetta työllistävälle yritykselle. Palkkatuen enimmäismäärää on lisättävä 50 prosentista 70 prosenttiin ja enimmäiskestoa laajennettava yhdestä vuodesta kahteen vuoteen. Tämä koskisi heikossa työmarkkina-asemassa olevia, kuten ilman ammattikoulutusta työllistyviä.

4. Laajennetaan paikallista sopimista

Liittotasolla sovitut yleissitovat työehtosopimukset ovat paikoin liian jäykkiä ja yksityiskohtaisia. Toisaalta paikallisen sopimisen mahdollistaminen on tuonut helpotusta tilanteeseen. Järjestäytynyt työnantaja voi käyttää hyväkseen työehtosopimusten sallimia joustoja, mikä mahdollistaa työpaikkakohtaisten olosuhteiden huomioimisen työsopimuksia solmittaessa.

Paikallista sopimista on laajennettava nykyisestään koskemaan myös järjestäytymättömiä työnantajia. Tämä toisi paikallisen sopimisen piiriin myös pienet työantajat, joita nykyjärjestelmä syrjii. Sopimisen soveltamisalaa voitaisiin laajentaa, jolloin paikallisesti sovittavien ehtojen määrä lisääntyisi.

Paikallinen sopimisen laajentaminen ei kuitenkaan saa johtaa työntekijäosapuolen neuvotteluaseman kaventumiseen. Työtä hakevalle on taattava mahdollisuus heikoista työehdoista kieltäytymiseen ilman pelkoa etuuksien menettämisestä.

5. Vapautetaan työperäistä maahanmuuttoa

EU- ja ETA-maiden ulkopuolisen työvoiman saanti perustuu työ- ja elinkeinohallinnon toteuttamaan tarveharkintaan. Jos ammattikunta on tarveharkinnan piirissä niin ulkomaisen työvoiman palkkaaminen edellyttää kotimaisen työvoimantarjonnan selvittämista. Tämä hidastaa ja vaikeuttaa työvoiman saantia.

Ulkomaisen työvoiman tarveharkinnasta on luovuttava, jotta yritykset voivat täyttää vapaasti työvoimatarpeensa. Työperäisten oleskelulupien myöntämiselle on asettava nykyistä nopeammat käsittelyajat.

Tutkimustieto ei tue usein esitettyjä väitteitä siitä, että ulkomaisen työvoiman käyttäminen heikentäisi kotimaisen työvoiman työllisyyttä. Muualta tulleet sijoittuvat yleensä sellaisiin tehtäviin, joissa kotimaisen työvoiman tarjonta on heikkoa.

>> Paluu teemoihin